Promootiokantaattikonsertti


Faltinin ja Sibeliuksen kantaattiharvinaisuudet heräävät henkiin

 

Harvoin esitetyt Sibeliuksen ja Faltinin promootiokantaatit 1890-luvulta puhalletaan henkiin yliopiston 375-vuotisjuhlien kunniaksi alkuperäisessä esityspaikassaan yliopiston juhlasalissa yliopiston omien musiikkijärjestöjen voimin. Autonomian ajan promootiokantaatit henkivät suomalaisuuden nousua ja kansakunnan rakennusta, jossa yliopisto näytteli merkittävää roolia.

 

Helsingin yliopiston juhliessa 375-vuotista taivaltaan vietetään myös kahden yliopiston musiikinopettajana toimineen Suomen musiikin merkkimiehen juhlavuotta. Richard Faltin (1835–1918) ja Jean Sibelius (1865–1957) sävelsivät kumpikin kantaatit yliopiston filosofisen tiedekunnan promootiota varten 1890-luvulla: Faltin vuodelle 1890, Sibelius vuosien 1894 ja 1897 promootioihin. Sibeliuksen teoksista esitetään vuoden 1894 kantaatti.

 

Kantaattien tekstejä yhdistää kehotus ryhtyä työhön Suomen hyvinvoinnin edistämiseksi, vaivoja säästämättä ja horjumattomasti tulevaisuuteen uskoen. Kansan sivistys, tieto, tieteet ja taiteet ovat lääkkeitä, joilla kansakunta nousee ja hallayöt torjutaan. Faltinin kantaatin osin kalevalaiseen aiheistoon pohjautuva teksti on Kaarle Krohnin käsialaa. Sibeliuksen kantaatin niin ikään Kalevalaan viittovan tekstin laati Kasimir Leino.

 

Harvoin kuullut kantaatit esitetään to 19.3. klo 18.00 Helsingin yliopiston juhlasalissa Ylioppilaskunnan Soittajien ja Akateemisen Laulun sekä Richard Faltin -seura ry:n ja Sibelius-Seura ry:n yhteishankkeena. Konsertti on osa Helsingin yliopiston 375-vuotisjuhlavuoden ja Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

 

 

Konsertin tiedot:

 

Jean Sibelius, Richard Faltin: Promootiokantaatit vuosilta 1890 ja 1894

”Nouse kansa kaikki hengen työhön”

 

To 19.3.2015 klo 18.00

Helsingin yliopiston juhlasali (Unioninkatu 34)

 

Saara Kiiveri, sopraano

Riikka Siltanen, mezzosopraano

Mikko Sateila, tenori

Akateeminen Laulu

Ylioppilaskunnan Soittajat

johtaa Edward Ananian-Cooper ja Mikk Murdvee

 

Liput: 20 / 10 € + mahdollinen toimitusmaksu

Tiketti.fi:stä, esiintyjiltä, sekä tuntia ennen konsertin alkua ovelta

Alennushinta koskee opiskelijoita, eläkeläisiä, varusmiehiä, työttömiä ja 5-12-vuotiaita lapsia

 

 

http://www.akateeminenlaulu.fi

http://www.ys.fi

http://www.facebook.com/events/847927531915894