95-vuotias orkesteri ja 50 vuoden YStävä – YS juhlii tuplasti


Ylioppilaskunnan Soittajat juhlistaa 14. huhtikuuta paitsi orkesterin 95. toimintavuotta myös sen kautta historian pitkäaikaisimman soittajajäsenen Gösta Ölanderin 50-vuotista uraa käyrätorvisektiossa. Lisäksi onnittelemme Göstaa helmikuisen 80-vuotissyntymäpäivän johdosta. Onnea Gösta ja eläköön YS!

 

Vuonna 1971 orkesteriin liittynyt Gösta Ölander on ehtinyt YS-vuosikymmenten varrella seurata soittajien ja kapellimestarien vaihtuvuutta ja orkesteritoiminnan muutoksia erityisen laajalla näkökulmalla. Käyrätorvisektion keskeltä hän on saanut kokea soittajien yhteenkuuluvuutta ja onnistumisten hetkiä erityisesti ulkomaanmatkojen ja muiden konserttielämysten myötä. Ölander aloitti YS:n harjoituksissa käymisen Kari Tikan kapellimestarivuosien (1967–1972) lopulla ja sai seurata esimerkiksi Esa-Pekka Salosen uraa ensin soittajatoverina ja sittemmin kapellimestarina (1979–1980).  Ölanderin aikana Ylioppilaskunnan Soittajia on johtanut yhteensä 15 kapellimestaria, kuten muun muassa Petri Sakari (1980–1985), Michael Adelson (1990–1992), John Storgårds (1992–1996) ja pitkäaikaisimpana Mikk Murdvee (2007–2017). YS:n nykyinen kapellimestari on Tomas Djupsjöbacka (2017–).

 

Merkkivuoden kunniaksi julkaisemme YS-käyrätorvisti Gösta Ölanderin haastattelun Ylioppilaskunnan Soittajien YouTube-kanavalla. Katso haastattelu tästä.

 

Helsingissä varttunut ja työuransa kemian-, fysiikan- ja matematiikanopettajana tehnyt Gösta Ölander muistelee haastattelussaan mieleenpainuvimpia sattumuksia ja elämyksiä YS:n harjoituksissa ja konserttikiertueiden kulisseissa. Varsinaisen soittouransa hän aloitti 1950-luvun alussa itse asiassa eräällä muulla vaski-instrumentilla kuin käyrätorvella, joka Ölanderille valikoitui vasta NMKY:n sinfoniaorkesterissa. Nykysoittajille orkesterin konkarijäsen on tullut tutuksi paitsi oman sektionsa myös koko orkesterin yhtenä henkisenä kulmakivenä sekä avoimena ja sydämellisenä aktiivi-YStävänä. Uusille ja vanhoille soittajille hän heittää haasteen orkesterin erityisen ”YS-hengen” säilyttämisestä.

 

– Ei luovuta tästä aktiivisuudesta ja suunnasta, jossa ollaan. Ollaan uskollisesti mukana ja YStävällisesti ja kunnollisesti toisia kohtaan, Gösta Ölander rohkaisee.

 

 

YS95-juhlahumu odottaa joulukuussa 2021

Ylioppilaskunnan Soittajat sekä sen nykyiset ja entiset jäsenet juhlistavat orkesterin 95-vuotismerkkipäiviä kuluvalla viikolla jakamalla sosiaalisessa mediassa YS-vuosiin liittyviä muistoja aihetunnisteilla #YS95 ja #YStavyys. Orkesterin varsinaiset 95-vuosijuhlat ja juhlavuoden konserttikiertue järjestetään koronapandemian vuoksi joulukuussa 2021. Lisätiedot juhlavuoden tapahtumista päivittyvät verkkosivuillemme ja YS:n sosiaalisen median tileille Facebookiin ja Instagramiin (@ylioppilaskunnansoittajat). Voit myös tilata YS:n tiedotuksen uutiskirjeen sähköpostiisi sivun alalaidasta löytyvän linkin kautta.

– – –

Ylioppilaskunnan Soittajat (YS) on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) piirissä toimiva lähes satahenkinen sinfoniaorkesteri ja Suomen vanhimman sinfoniaorkesterin 95-vuotias perillinen.

Orkesterin juuret ulottuvat vuoteen 1747, jolloin Turun akatemian yhteyteen perustettiin Akateeminen Kapelli, maamme ensimmäinen vakituinen orkesteri. 1920-luvulla sen orkesteritoiminta organisoitiin uudelleen ja Ylioppilaskunnan Soittajat perustettiin 14. huhtikuuta 1926. Yhdistysrekisteriin YS merkittiin vajaat 50 vuotta myöhemmin 8. heinäkuuta 1970, mistä lähtien se on ollut itsenäinen musiikkikorporaatio.